Silmäaseman työntekijä

Markku

Markun tarina

"Mä muistan edelleen kun se tunne iski, ja mä tajusin, että olin polttanut itseni loppuun. Yrittäjyys vei kaikki voimat, eikä edes matkalla todettu syöpä pysäyttänyt mua. Nyt mä teen töitä optikkona Silmäaseman myymälöissä ja teen niitä asioita, mistä oon aina haaveillut".

“Istuin saunassa kun se iski. Katsoin puisen saunan lasiseinän läpi hienoa järvimaisemaa, silloin tuntui että jes, tää on aika makeeta, elämä voisi olla tällaistakin. Tajusin, että jonkin pitää muuttua, en voi jatkaa enää entiseen malliin, olin polttanut itseni loppuun. Kaveri sanoi, että “toi on fiksuinta, mitä sun suusta on kuultu kolmeenkymmeneen vuoteen”. Olin silloin yrittäjä ja rakastin työntekoa. Olin valmis tekemään kompromisseja kaiken muun kanssa, avioliittokin kariutui.

Silloin jouduin kuitenkin pysähtymään. Minulla epäiltiin kasvainta päässä, sanottiin, että se voi olla stressin aiheuttamaa. Selvisin kuitenkin pelkällä säikähdyksellä. Sen jälkeen piti kuitenkin alkaa käydä lääkärissä, kun kunto prakasi. Hengästyin jo pelkästä puhumisesta, vatsa reistaili, hyydyin jopa lasketteluhississä. Vaikka moni oli minua varoitellut, en uskonut. Mun piti tajuta se ite. Onneksi tajusin.

Eristäydyin puoleksitoista vuodeksi ja laitoin elämäni takaisin raiteilleen. Opettelin syömään ja nukkumaan. Nyt teen töitä optikkona Silmäaseman liikkeissä. Teen ihan normaalia työpäivää ja haluan panostaa työssäni huolellisuuteen. En suostu kiirehtimään vaan palvelen asiakkaitani ajan kanssa. Siitä saan kiitosta asiakkailtani.

Teen elämässä niitä asioita, joita olen aina halunnut tehdä. Muutin Helsingin keskustaan, sillä olen aina halunnut asua keskustassa. Käyn kahvilla, meen leffaan, katselen elämää: Ihmisiä, näyteikkunoita, rakennuksia. Tykkään siitä, että voin vihdoin elää ihan vaan sitä ihan tavallista ja tylsää elämää. Mä voin lähteä meren rannalle kävelemään ja huomata, kuinka pieni mä olen sen rinnalla. Se on näkemisen arvoista.”